Testi‎ > ‎Tarinasivu‎ > ‎Retkikertomuksia‎ > ‎

Länsiretki 2011

lähettänyt Mame Puheenjohtaja 14.6.2012 klo 7.24   [ päivittänyt 14.6.2012 klo 13.59 Mame Meloja ]

5. Länsiretki 28.6.-4.7. 2011


Lähtö ja paluu Taivassalo, keskivaativa. Pituus noin 230 km. Käynti Kökarilla. Avointa selkää. Edellytyksenä retkelle palastautumistaidot ja aallokkomelontakokemusta vaaditaan.


Varmistin retken johtajalta Arkolta melontataitojeni riittävyyden. Hieman epäilytti pitkän kuuloinen kokonaismatka, aiemmin olen ollut mukana kolmen yön, vähän yli sadan kilometrin retkillä.


Viiden hengen retkiporukkamme (Arkko, Terttu T., Jaakko, Leena A. ja minä) starttasi aamukahdeksalta juhannuksen jälkeisenä tiistaiaamuna. Kajakit oli pakattu edellisenä iltana peräkärryyn ja toisen auton katolle, joten lähtö oli varsin helppo. Saavuimme Taivassalon eteläkärjen Hakkenpään pienvenesataman hiekkarannalle puolen päivän aikoihin. Lounastimme, uimme ja mahdutimme retkitavarat kajekkeihin. Edessä oli paras hetki: ”Kanootin kapean vesille lasken...”. Se hetki, kun retki on alkamassa, kaikki elämykset ovat edessä ja edessä on kilometrikaupalla melomattomia vesiä. Upeaa! Aurinko tietenkin helli meitä alusta alkaen ja meri oli lähes tyyni.


Otimme suunnan lounaaseen kohti Iniötä ja Norrbyn kylää, missä pidimme maatauon. Paljaat varpaat, idyllinen saaristolaiskylä, kesäaurinko, jääkylmä olut, pikkusyötävää ja tietenkin jäätelö paikallisella terassilla. Melontaretkeilyn ihanuutta! Ensimmäinen yösaaremme oli Österholm Iniön eteläpuolella. Uimaan meno oli kalliorantaisesta leiristämme hieman haasteellista, muuten majapaikkamme oli hyttysistä huolimatta mukava (teltassa nukkujille, Jaakko oli riippumattoyön jälkeen asiasta hieman eri mieltä).




Aamulla suuntasimme kajakkiemme keulat länteen, kohti Lappoa. Päivä oli helteinen, meri veneilijävapaa ja bleke. Uskomatonta, miten rauhallista Saaristomerellä voi olla juhannuksen jälkeisellä viikolla. Emme nähneet veneilijöitä tuntikausiin. Merikotkia onneksi näimme. Retken ensimmäinen merikotkahavainto on aina odottamisen arvoinen. Seurasimme kolmihenkisen kotkaperheen liitelyä korkeuksissa ja nautiskelimme upeista kallioluotomaisemista. Saavuimme Ahvenanmaalle rantautuessamme Lappoon. Folkhälsan piti lapsille uimakoulua på svenska, Ålandstrafikenin yhteysalukset liikennöivät, tiet olivat punaisia ja Ahvenanmaan liput liehuivat.


Virkistävän lounastauon ja uinnin jälkeen jatkoimme avarammille vesille. Kompassin neula näytti kohti etelää. Tähtäsimme yöksi Jungfruskäriin. Maisemat olivat katselemisen arvoisia, aavaa kesäistä merta riitti melottavaksi ja aaltoja oli sopivasti. ”Kotkakallio” oli seuraava yöpaikkamme. Rantautuessamme Nölstö-nimiselle saarelle merikotka lähti näyttävästi lentoon upealta jyrkältä kalliolta tulevan yöpaikkamme vierestä. Illan kohokohtana, syömisen, uimisen, kivien keräämisen ja kaiken muun leirielämän jälkeen, paistoimme lettuja. Eikä tässä vielä kaikki. Gourmet-makuelämys oli valmis vasta liekittämisen jälkeen. Stroh 60% ja eikun palamaan. Makuelämys auringonlasku taustanamme oli unohtumaton.



Seuraavan päivän kohteenamme oli Kökar. Melottavana oli avomerta kilometrikaupalla. Melonta on parhaimmillaan todella meditatiivista. Oman melonnan rytmi, retkikaverit siinä lähettyvillä, veneitä ei missään. Hiljaisuus. Meri. Maataukopaikaksemme löysimme Stora Bogskär-nimisen mansikkasaaren. Metsämansikoita punaisenaan kalliolla. Hauska virtauksen muodostava, matala kalliorantainen laguuni oli ihan uusi melontakokemus allekirjoittaneelle.


Illaksi saavuimme Kökarille ja hieman yli puolet seurueesta majoittautui Sandvikin leirintäalueelle saunan toivossa. Pienemmän (2) ryhmän jatkaessa vielä melontaa Kökarin keskustaa kohden. Sandvik on pieni, viihtyisä yhdistetty vierasvenesatama ja camping-alue jyrkällä kalliorannalla. Saunomisen ja uimisen (vesi ulkosaaristossa ihanan viileää) jälkeen koulutuspurjehduksia järjestävä Helena rantautui näyttävästi laiturin päähän, kunniapaikalle. Pääsimme tutustumaan alukseen. Ukkosyön jälkeisenä aamuna meloimme yhteysalusrantaan ja eläkeläisryhmän hämmästellessä kajakkimme siirtyivät pyörien avulla lautalle. Nautiskelimme siis ulkosaariston maisemista moottorivoimin. Lauttamatka Korppooseen kesti yli kaksi tuntia. Päivä oli helteinen ja päätimme nauttia pitkään leirielämästä. Otimme suunnan pohjoiseen ja majoittauduimme Ahvensaaren eteläpuoleiselle pikkusaarelle. Ilta oli uskomattoman lämmin, kävimme uimassa lukemattomia kertoja ja ihailimme tänäkin iltana upeaa auringonlaskua.



Toinen ryhmä meloi Karlbyn kautta kiviselle Källskärin, Kreivin, saarelle, jossa oli mm. upea hirsimökki ja uskomaton puutarha. Sieltä he meloivat Kökarin eteläpuolelle Brändholmenin saarelle yöksi ja seuraavana päiväna meloen kohti koillista Kråkskärin laguuniin, jossa ruokailutauko ja täysin tyynellä kelillä eteenpäin Rödskärin majakan kautta Berghamnin Lukin pohjoiskärkeen kalliolle nauttimaan ilta-auringon lämmöstä ja vienosta merituulesta.


Treffasimme Kökarilta meloneiden kanssa Näsbyn kylässä Houtskärissä seuraavana aamupäivänä. Näsby oli reissun vilkkain kylä erittäin tasokkaine terassiravintoloineen, kauppoineen ja kirpputoreineen. Virkistäydyttyämme jatkoimme koilliseen tummien pilvien vähitellen kerääntyessä taivaalle. Tarppi sai käyttöä, kun rantauduimme ukkoselta suojaan. Istuimme mukavasti katoksemme alla sateensuojassa. Illaksi sade loppui ja yövyimme kauniilla (mutta hieman haiskahtavalla) Fjärdgrund-nimisellä lintuluodolla, joka suosiolla luovutettiin meidän käyttöömme.



Tuulinen aamu saatteli meidät matkaan määränpäänämme Jenni Vartiaisen monelle tutuksi tekemä Seilin saari, jonne karkoitettiin 1600- ja 1700-luvulla spitaalipotilaita. Saarelta ei ollut poispääsyä, arkkulaudat vietiin mukana ja spitaaliin kuolleiden hautoja on saarella 663. Lähestyessämme Seiliä soi päässäni Jennin laulu: ”On matkallaan aalloilla Airiston Sofia, ryysyläinen... Halki synkän veen vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen. Halki synkän veen lipuu hiljalleen, Seiliin soudetaan.” Saaren puukirkko on kaunis ja erikoisuutena siellä on aidalla erotettu spitaalisten osasto omalla sisäänkäynnillä. Tarpille tuli taas käyttöä; tällä kertaa rantakalliolle keppien avulla pystytettynä lounaskatoksena ja ukkoskuuron pitopaikkana. Sään seljettyä edessä oli iltamelonta Rymättylän eteläkärjen rantoja seuraillen, Hämmärsalmen kautta. Vapaat kalliorannat olivat näillä seuduilla jyrkkiä ja epätasaisia, sopivan yöpymispaikan löytäminen ei ollut ihan helppoa. Vasta auringon laskun aikaan pystytimme leirin Iso Maisaareen.


Viimeisenä päivänä pidimme maatauon Teersalon kaupalla ja pääsimme jo iltapäivällä perille Hakkenpäähän. Retkemme oli lopussa ja oli mukavaa palata sivistyksen pariin. ”Kultaa ja hopeaa melassa päilyy, muistoissa melojan säilyy se ain.” Näitä melontakesän ihanuuksia on hyvä muistella kaamoksen keskellä, seuraavaa kesää odotellessa.


Kirjoittanut: Sanna Sipi


Comments