Testi‎ > ‎Tarinasivu‎ > ‎

Herkkuja retkimelojalle: savustin kajakkiin!

lähettänyt Mame Meloja 21.1.2012 klo 11.35   [ 21.1.2012 klo 11.46 päivitetty ]

Retkimelonta on mukavaa, ja erityisen mukavaksi sen tekee kajakin suoma mahdollisuus ottaa rinkkaa enemmän ruokatavaraa mukaan. Jos vielä Ahti on antelias, on herkkuillallinen käsillä. 
Kahden kesän kokemuksella voi kehua Abu Garcian pienikokoista savustinta, jossa lämpö saadaan astiassa poltettavasta nestemäisestä polttoaineesta kuten vaikkapa Marinolista. Ei siis huolta metsäpalovaroituksesta kunhan savustimen sijoittaa järkevästi, ei esimerkiksi kuivalle kankaalle lämmittämään maaperää vaan hiekalle tai kalliolle. Kaikki polttoainepulloa lukuun ottamatta pakkaantuu 30 x 18 x 9 cm kokoiseen laatikkoon. 

Ensi savustuksella huomasimme, että paksun hanskat ovat etu kuumaa välinettä käsiteltäessä ja että leppäpurujen määrää ei kannata liioitella, mikä toki on makuasia. Savustimen puhdistaminen kalasta ja noesta on tietty oma hommansa, mutta tähän asti kala-ateriat ovat olleet sen väärtejä. Paketti sisältää metallisen skraapan.
Tänä kesänä helteestä huolimatta esimerkiksi Koitereella saimme kajakista uisteltua niin paljon kuhaa ja ahvenia, että saalistus piti lopettaa, kun ei ollut enempää kuin kaksi syöjää. Ei muuta kuin yksi tai kaksi vapaa etukannelle etuviistoon kuminauhojen alle, esille lisäksi pappi, puukko ja verkkokassi tai vastaava saaliille. Helteillä suurin haaste oli pitää vauhti riittävän hiljaisena kaloille. Neljä nälkäistä melojaa on ruokittu fileillä (nahkapuolet ulospäin) ja siis kaikki muu pois tilaa viemästä. 
Savustin on valmistettu emaloidusta pellistä, ja siihen kuuluu rasvapelti, savustusritilä ja polttoaineelle polttoastia. Muidenkin valmistajien tuotteet toiminevat samalla tavoin, tässä on vain erityisen ilahduttavaa kompakti koko. 
Anna Parkkari & Markku Kulmala


Comments